torstai 5. marraskuuta 2015

24+ risat

Taas on kulunut aikaa blogin kirjoittamisesta, mutta korjataan asia nyt..

Eli keskiviikkona tuli 24+0 täyteen ja tyttö olisi meille toisena tulossa. Päänsäryt ovat harventuneet eikä ole enään niin usein niitä, mutta kuitenkin mielialamuutoksia on senkin edestä.

Onneksi olen miehelleni asioista puhunut ja tietää olla varautuneena jos mielialani muuttuvat yhtäkkiä ilopilleristä itkevään hormoonihirviöön..

Pääsin kouluunkin! En muista kerroinko täällä jo, että kävin lähihoitajan pääsykokeissa ja pääsin sisälle!
Maanantaina alkoi koulu ja hyvin on mennyt. Alkuun ollut enemmänkin "tylsää" ja idioottivarmaa opiskelua. Itsehän olen sellainen, että kaikki-heti-mulle-nyt! Mutta pitää kuitenkin käydä kaikki läpi, koska kaikka opiskelijat eivät lähde samalta viivalta opiskelemaan.
Ensi viikolla alkaa sitten opiskelut ilmeisesti kunnolla, ja kerkeen EHKÄ tekemään ensimmäisen työharjottelun kokonaan ennenkuin vauva syntyy.. Laskettuaika on päivä työssäoppimisen jälkeen..

Nyt takaisin "opiskelemaan" netin ja moodlen käyttöä.. ☺ Eli dataileen, koska tuttua touhua tämä!

Ensiviikon opintoja odottaen..

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Magneetin tulokset

Vihdoin ja viimein sain magneettikuvien tulokset ja onneksi sieltä ei mitään löytynyt! 
Tosin, aloin miettimään kun lääkäri sanoi, että mitään ei löytynyt... Että eikö edes aivoja? Onko aivoni nyt surkastunu pois ja sen takia ollut särkyjä? :D

No ei, mutta hyvä ettei löytynyt mitään vakavempaa, ehkä sitä jaksaa erilailla nyt nuo kohtaukset, kun tietää ettei mitään vakavaa ole..
Ilmeisesti raskaus on vain muuttanut migreenin muotoa pahemmaksi ja rauhoittuu taas synnytyksen jälkeen!

Lääkäri kuitenkin ilmoitti, että jos kaksoiskuvien näkeminen jatkuu synnytyksen jälkeen tulisi hakeutua lääkäriin ja otattaa selkäydinnäyte, koska olisi tärkeätä selvittää mistä ne johtuvat. 

Mutta toivotaan nyt, että kaikki taas loppuisi synnytykseen! Aion kyllä hakeutua neurolle synnytyksen jälkeen ja hankkia estolääkityksen varmuuden vuoksi. 

Mutta jotain hyvääkin kohtauksien lisäksi!

Pääsin koulun haussa ykkösvaiheesta eteenpäin ja loppu viikosta olisi kakkosvaiheen haastattelu, joista sitten vielä karsitaan 20pois ja 20-25 sisälle!

Josko nyt saisin sen kauan haaveilemani ammatin ja muutoman vuoden päästä töihin rakastamalleni alalle! Toivotaan! 

 Nyt takaisin viltin alle parantelemaan 38,5asteen kuumetta. :(

tiistai 29. syyskuuta 2015

Eteenpäin mennään, yksityisen avulla

Noniin, kuten aijemmin mainitsin oli neuvolan sijaislääkäri laittanut minulle lähetteen äitiyspolille näistä päänsäryistä.
Viime yön kohtauksen jälkeen ajattelin, että nyt laitetaan vauhtia rattaisiin ja nopeesti!

Kerronpa ensin viime yön kohtauksestani..
Ensimmäiset kohtauksen oireet tulivat kun menimme J:n ja mieheni kanssa käymään kaupassa.. Sielä miehelleni sanoin, että kohtaus näyttää taas rumaa naamaansa ja alan kuulemaan äänet ja taustamelun kuin jostain putkesta.. 
Kohtaus ei kuitenkaan tuosta yltynyt kuinka pieneksi päänsäryksi kun pääsimme kotiin..
Pyysin miestäni laittamaan uudet verhot makuuhuoneemme ikkunaan ja minä menin sängylle pitkäkseni ja painamaan peukalon ja etusormen välistä lihasta (akupunktio).. Särky tällä lähtikin aika nopeasti pois, eikä enään palannut..

Illan mittaan mieheni sitten kyseli minulta lukion biologian koetta varten kysymyksiä (joka meni ihan hyvin! :o) ja olimme muutenkin rauhakseen kun J jo nukkui.. 

Päätimme myös mennä nukkumaan n. 22.00 aikoihin, kun miehelläni aamulla aikainen herätys töihin.. Molemmat nukahdettiin kuin seinälyhdyt ja sikieästi nukuimmekin, tai minä vain 0.09 asti..

Heräsin järkyttävään kipuun oikealla ohimollani, en saanut henkeä, minuun sattui, tuntuu kun tuhat puukkoa olisi viiltänyt minua- kuitenkaan tappamatta minua, satuttaen vain todella pahasti..

Minun ei ollut hyvä olla maate, en ollut hyvä istua eikä seistä. En pystynyt pitämään silmiäni auki, en kiinni. En pystynyt olemaan paikoillani, en liikkeessä..
Puhelinta katsoin varovasti 0.09, kun nousin sängystäni vaikeroiden, menin keittiöön seiniä pitkin liikkuen. Pakottauduin ottamaan panacodin, josta tiesin jo ettei siitä ole apua, mutta kaikki oli pakko kokeilla..
Ja eihän siitä ollutkaan apua..

Menin takaisin sänkyyn, koska arvelin että kohtaus loppuisi kohta, olihan aikaa kulunut jo yli puoli tuntia.. Ajattelin soittavani ambulanssin, mutta tajusin etten jaksa, en osaa, en pysty muodostamaan puhetta.. Katsoin yöllä pitkään miestäni, itkin kivusta (ja minä en itke koskaan kivusta!).. Ja sain miestäni tököttäy kylkeen kun hän vielä nukkui ja sain kuiskattua heikosti, kyyneleideni välistä "auta mua."..

Mies ei tietenkään osannut auttaa minua, otti vain kainaloon, oli toki pelästynyt koska itkin mitä en normaalisti tee.. En itkenyt kun polvilumpiooni tuli vamma, en itkenyt synnytyksessä (muutakun vasta J:n ollessa sylissä ensikerran) mutta en kivusta, en itkenyt kun umpparini tulehtui.. En vain osaa kivusta itkeä, mutta nyt en osannut muuta tehdä kuin itkeä.. Koska minuun sattui, minuun sattui niin paljon että toivoin kuolemaa. Jos se kipu ei minua tapa nyt, toivottavasti pian. Koska kipu on aivan liian kova kestettäväksi.

Minulla ei auttanut yön aikana enään mikään, yritin olla hiljaa ettei J herää. Ajattelin, että menen parvekkeelle mutta en saanut jaloistani enää sen vertaa.
Ajattelin soittavani ambulanssin, mutta tajusin että en pysty puhumaan, en saa avattua suutani, eikä 112:sta osata tänne tulla jos olen hiljaa puhelimessa ja itken ja osoitan kipu paikkaani sormella.. 

Kului n. 2(?) tuntia kun kohtaus alkoi menemään ohitse, nukahdin kun kipua oli enään vähän. Migreenissä kyllä pystyn nukkumaan, mutta tässä.. En todellakaan!

Aamulla miehelleni ilmoitin, että jos vastaavaa tapahtuu tulee hänen soittaa samantien ambulanssi, jos minä en sitä pysty tekemään. Yöllä en olisi pystynyt todellakaan.

Noh.. Kuitenki, aloin sitten selvittämään näitä minun lähetteitäni.. Soitin äitiyspolille ja kyselin, että onko heillä jo minun neuvolalääkärin lähete? No olihan se sielä käynyt, mutta taysin äitiyspolin gyne oli kääntänyt sen taysin neuron polille..

Nooh, päätin sitten sinne soitella ja kysellä, että mikä tilanne sielä.. No, koneet jumissa.. Mutta pienoisten selvittelyjen jälkeen selvisi, että taysin neurologi oli siirtänyt sen hatanpään neurolle..

Noooooh, ei siinä vielä mitään. Alan soittelemaan vuorostani sinne sitten.. Sain pitkien jonottelujen jälkeen yhteyden sinne ja kuulla, ettei lähetteeni sinne ole vielä tullut mutta sieläkin on jonot 3kuukautta. 3KUUKAUTTA?!? Siinähän vaiheessa kerkeen synnyttämäänkin jo, pääni kerkee räjähtämään, enkä todellakaan sinne asti elä näiden kipujen kanssa!

No samat fiilikset siinäkin läpi kävin ja soittelin mummilleni joka oli sitä mieltä, että nyt hoidetaan likka kuntoon!

Soittoa yksityiselle neuron puolelle ja heti tälle päivälle tuli aika parin tunnin päähän! 
Äkkiä laitoin itseni kuntoon ja lähdin neuron luokse. Vastassa oli todella ihana naislääkäri joka otti heti tosissaan vastaa ja kuunteli oireet ja tutki! 
Ihmetteli suuresti, että miksei minua ole tutkittu acutassa kun sinne olen useasti joutunut menemään kohtauksien takia!

Lääkäri sanoi, että "testeissä" osaan kaikki tehdä, mutta luultavasti kroppani on jo niin tottunut niihin, että tulee luonnostaan. Spontaanisti puhuttaessa kuitenkin huomasi, että vasenpuoleni ei ole symmetrinen ja poimu(?) tulee perässä sillä puolella. Lisäksi edelleen vasemmalla puolella nään kaksoiskuvan.

Huomasi myös, että kohtaukset ovat jättäneet minuun "jäljen", eli haen edelleen lauseita, puheen tuotto on välillä haasteellista, sekä kirjoittaminen vaikeata. 

Noh, pitkien ihmettelyiden (acutaa kohtaa) hän sanoi, että ehdottomasti KIIREELLINEN PÄÄNMAGNEETTI! 
Yritti keksiä miten pääsisin nopeiten halvalla, esim. Acutaan, mutta kun ei ratkaisua yhdessä keksitty laittoi lähetteen yksityiselle.

Nyt siis vuorossa on 600€:n magneettitutkimus torstaina.. Mutta pakkohan se on likka laittaa kuntoon vaikkei rahaa ole ylimäärästä ollenkaan! 

Mutta eiköhän kaikesta selvitä, tavalla tai toisella. Kyllähän minulla on vakuutus, mutta juuri sitä selvittelin, niin se kattaa vain tapaturman.. 

Mutta näillä eteenpäin, onneksi löytyi vielä välittäviä ihmisiä jotka ottavat todesta vaikka kyseessä onkin "nuori" ihminen! <3   

Nyt toivotaan parasta, pelätään pahinta. 








torstai 24. syyskuuta 2015

Neuvolalääkäri takana

Tänään oli vihdoista ja viimein päivä kun pääsin neuvolan lääkäriin näistä kamalista päänsäryistä.
Meidän oma tuttu lääkäri ei ollut paikalla vaan joku omituinen. Heti motkotti kun minulla ollu niin usea käynti ensiavussa samasta syystä. Perään kyseli sitten, että mitä minä oikein pelkään.. 
Mitähän voisin pelätä kun halvaannun, puhe puuroutuu, sanojen tuottamisesta tulee vaikeaa jne jne..

Ilmoitin sitten peloksi kaikenmaailman verisuonitaudit ja trombit ym, koska suvussani niitä on. 
Lääkäri heti vain tokaisi, että koska olen niin nuori ei minulle voi tulla veritukosta. Korjasinkin heti lääkärille, että minut on leikattu tämän raskauden aikana, meillä on suvussa trombeja kaikilla ja äidilläni ensimmäinen ollut 30-vuotiaana. Lisäksi olen nyt raskaana- joten minulla on todella suuri riski saada se.

En varmasti tuollaisia pelkäisi, enkä alitajuntaisesti tuollaisia pelkääkään, mutta tahtoisin asiaan kuulla lääkärin mielipiteen, että mitä nämä jatkuvat kivut on... Onko vakavampaa? Onko vain migreeniä? Onko stressi särky? Onko paniikkikohtausta? Onko tia? Onko niskajumi? 
Vai mikä?! Koska särkylääkkeet eivät auta, enkä niitä siis viitsi ehdontahdoin  syödä turhaa. Uni ja lepo ei auta, säännöllinen juominen ja ruokailu ei auta, kylmä tai kuuma ohimoilla ei auta.. 

Pienoisen väännön jälkeen kuitenkin sain lääkärin kirjoittamaan minulle lähetteen äitiyspolille, jotta saataisiin sieltäkin mielipide, että mitä mahtaa olla..

Lääkäri heitti ilmoille raskausmyrkytyksenkin, mutta sanoi että on todella epätodennäköinen vielä näillä viikoilla, koska verenpaineeni ovat normaalit sekä virtsanäyte puhdas. 

Lääkäri kuitenkin sanoi, että välttämättä äitiyspoli ei ota minua vastaan näillä oireilla, joten sovimme neuvolan terveydenhoitajan/kätilön kanssa, että jos minua ei sinne oteta, eikä hieronnasta ole apua, yritämme keksiä jotain muuta..

 On onni, että kohdalleni osui noin ihana neuvolan th! J:n aikana oli sama, joten halusin hänet pitää vieläkin vaikka muutimme hänen alueelta pois. 
Hän kuuntelee ja tsemppaa, ei tuomitse ja hänen kanssaan pystymme puhumaan mistä vain suoraan. 

Mutta nyt rentoutuun kotona kun J saatiin juuri nukkumaan, huomenna sitten aamupäivästä hierojalle katsomaan josko sieltä saisi helpotusta särkyihin.. 


tiistai 22. syyskuuta 2015

Perhosen siipien kosketus

Tästä uudesta tulokkaasta tunsin ensimmäiset potkut jo joskus raskausviikolla 13, mutta olivat niin epämääräiset että unohdinkin ne aikalailla samantein. Oli taukoja kun ei tuntunu viikkoon mitään ja mietinkin, että olenkohan enään ollenkaan raskaana.
Neuvolankin mukaan tunsin todella aikaisessa vaiheessa liikkeet, vaikka olenkin uudelleen synnyttäjä,
En sanoisi niitä tuntemuksia aivan potkuiksikaan.. Enemmänkin perhosen siiviksi mitkä osuvat kiireessä ihooni. Se oli niin nopea, ohi kiitävä hetki kun se oli jo ohitse.

Kuten ylempänä mainitsin, saattoi olla viikonkin tai ylittekkin etten tuntenut mitään, en edes muistanut olevani raskaana.
Eilen töissä koneella istuessani tunsin taas nuo kevyet perhosen siivet mahani sisällä, tuli fiilis "kaikki kunnossa".. Sain huokasta jälleen turhan stressin pois ja ajatella, että pikkuisella "orbilla" on kaikki hyvin.
Nuo potkut jatkuivatkin koko päivän sitten, kiristikö työhousuni kun potki sille kohdalle? Vai yrittikö pitää äidin hereillä kun meinasi nukahtaa koneelle? Vai yrittikö saada äitiin virtaa kun päänsärky oli jälleen tulossa?
Jatkoi kuitenkin koko illankin potkustelua ja rauhottui vasta kun menimme nukkumaan. J oli aivan erilainen "maha-asukki", hän oli todella rauhallinen ja pää alaspäin alusta loppuun asti. Muutoman kerran alkoi kunnon reivit ja niin että pylly nousi nähtäville mahasta.. Joten saas nähdä millainen tämä asukki sitten on.

Tänään minulla starttasikin sitten jo rv18+0, eli puoliväli lähenee kovaa vauhtia.. Sekä tänään on näillä tiedoilla viimeinen työpäiväni, ennenkuin pomoni jälleen soittaa tai tulee käymään luonani sanomassa että "tuleppas" töihin.
Ihanaa se on, että taas työpätkä loppuu, että saa olla J:n kanssa yhdessä. Tarhaankaan en nyt häntä ole vienyt, joten senkin aika tulee sitten taas pikkuhiljaa. Ei tällä viikolla, mutta ehkäpä ensiviikolla sitten.

Lisätääs nyt tähän samanmoiseen aloitukseen, että eilen entinen työkaverini Tiina kävi meillä parturoimassa minun ja miehen päät!
Mies sai kauan haluamansa "ananas"leikkauksen ja minä polkkatukan sekä ruskeata väriä päähäni, sillä edellis kerran lila värjäys jätti jälkeensä vihreet hiukset blondien tilalle.

Olen kuullut erilaisia variaatioita tuosta raskaus+hiustenvärjäys. Olisi haitaksi sikiölle?
No minä kävin esikoisen kohdalla parturissa värjäämässä, eikä sielä sanottu asiaan mitään. Olen kysellyt asiaa neuvolasta, mutta eivät hekään ole asiasta juuri mitään mieltä. Eriasia olisikin jos on muutenkin yliherkkä väriaineille tai päänahka rikki.
Itse uskallan ainakin surutta värjätä hiuksiani, koska enhän väriä hinkkaa vain päänahkaa/ rikkinäiselle iholle.. Enkä todellakaan värjää hiuksiani enään läheskään päivittäin.
Värjäsin hiukseni nyt, rv17+6 ja seuraava värjäys taitaakin ajottautua sitten synnytyksen jälkeen, ennen ristiäisiä.

Mitä lukijat ovat mieltä raskauden aikaisesta hiusten värjäyksestä? Oletteko te kuulleet, miten ja missä tilanteessa voi aiheuttaa haittaa sikiölle?


Äiti ei saa sairastaa

Muistelin tässä kun eilen löysin taas potilaskertomukseni siivouksien yhteydessä. 14.8.2015 jouduin kesken työpäivän ensiapuun tiputukseen kun vasen puoli kropastani halvaantui, puheeni puuroutui sekä kasvoni ja vasenkäteni alkoi roikkumaan.
Sokerit oli tipahtanut alas ja sen takia tipassa olenkin useamman tunnin.
Tämän raskauden takia ei päätäni ole suostuttu kuvaamaan, vaikka tuosta päivästä lähtien on päätäni edelleen taukoomatta särkenyt. Välillä se voimistuu niin pahaksi, että itken lattialla ja välillä vain tunnen pienen jomotuksen takaraivossani.. Tuota halvaantumis kohtausta ei ole tullut nyt enään uudestaan, mutta kovien kipujen takia olen joutunut menemään ensiapuun pari kertaa.. Vaikka halvaantumista ei onneksi ole uudestaan tullut, on minulle tullut kohtauksien aikana vaikeus tuottaa sanoja, lauseita ja muutenkin vaikea ymmärtää puhetta sekä kirjoittaa.

Viimeisin kohtaukseni oli sunnuntaina, 20.9 jolloin mieheltäni jouduin kysymään mikä on J:n uniriepu.. Tiesin mikä se on, mihin J sitä käyttää. mutta en osannut sanoa sitä ääneen, enkä saanut päähäni MIKÄ SE ON. Myöskään en osannut sanoa poikamme nimeä, jankutin vain J-j-j..

Kun pahin kohtaus oli mennyt ohi soitin terveyspalveluiden neuvontaan ja kysyin heidän mielipidettä, että pitäisikö minun mennä ensiavussa käymään.. Vastaus oli "SOITAT SAMANTIEN AMBULANSSIN JA MENET NÄYTILLE!"..
Tiesin kuitenkin, että käyntini ensiavussa olisi turha, joten jätin menemättä- toistaiseksi..

Menin poikamme kanssa yhdessä päiväunille, jotta särky hieman laantuisi. Heräsin kuitenkin n. 1,5tunnin kuluttua järkyttävään paineen tunteeseen päässä ja siihen kuin pääni räjähätäisi hetkenä millä hyvänsä.. Poikamme vielä nukkui isänsä kanssa, joten menin seiniä pitkin parvekkeelle pitelemään päätäni ja itkemään.. Koska ajattelin että kuolen kipuun- ja jos en kuole, tahdon kuolla.

"Koska ajattelin että kuolen kipuun- ja jos en kuole, tahdon kuolla."


Kun perheen miehet olivat heränneet päiväunilta ilmoitin miehelle, että lähden nyt ensiapuun koska en kestä enään tätä jatkuvaa kipua.

Pääsin ensiapuun ja minulta otettiin hoidontarpeen arvioinnissa verenpaineet ja sokerit- mutta kaikki olivat kunnossa.
Siirsivät sitten lääkärille näytille.. Nuorelle, MINUN ikäiselle likalle... Joka ei ilmeisesti ollut edes perehtynyt neurologiksi... Samantien kun hän oli ottanut minut vastaan, ilmoitti tökerösti: "Sinua ei tutkita täälä."
Minä yritän kivuissani kysellä, että miksei tutkita? Eihän tämä ole normaalia, että kroonisena päänsärky on ollut yli kuukauden ja saan halvaantumis kohtauksia, avh-oireita. Haluan että minut tutkitaan ja pääni kuvataan..
Asia ei tullut kuulemma lainkaan kuuloon, koska olen raskaana. Minua ei hoideta ensiavussa, koska kävelin sinne itse. Koska pahin kohtaukseni oli mennyt ohitse ja puhuin suhkot selvästi.
Minulta, ei otettu mitään verikokeita, virtsakokeita tai muitakaan, enkä saanut edes särkylääkettä kipuihin. Lähdin siis kotiin tyylillä- "LÄPYSTÄ VAIHTO" ja tuosta ilosta maksan 30€+ risat..

Kotiin päästyäni mieheni savusi raivosta, että on se kumma kun ei suomalaisia hoideta kun on tarvetta, ei hänen vaimonsa turhantakia mene päivystykseen viikonloppu iltana...

Mutta näillä mennään, kärsin edelleen jatkuvista päänsäryistä, mutta en viitsi ottaa särkylääkettä ennenkuin kohtaus on menossa todella pahaksi, koska saisin muuten syödä panadolia/panacodia kuin karkkia, koska ne eivät auta minulla...
Sain onneksi maanantaina soitettua ajan neuvolaan ja neuvolalääkärille, josko sitä kautta pääsisin parempiin tutkimuksiin..

Suvussa meillä kuitenkin on veritulppia ja muita, sekä minulla raskausviikolta 5 umpisuolen poisto leikkaus (mitä sitäkään ei meinattu ensin tehdä, koska olin liian hyvävointinen.. Ennenkuin suostuivat ultraamaan ja HUPPISTA!)
Joten olisihan se ihanaa jos jotain kautta voisivat sulkea pahimmat vaihtoehdot pois pään alueelta. Hierojankin varasin itselleni perjantantaiksi ja meinaan nyt kokeilla kaikki mahdolliset avut näihin pään särkyihin, koska tämä jatkuvan kivun kanssa eläminen ei ole ihmistä varten.. Ja koska ÄITI EI SAA SAIRASTAA- vaan pitää olla koko ajan poikaansa viihdyttämässä tai siivoossa, tai kokkaamassa.. tai...

Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu kun pääsen kunnon tutkimuksiin, olihan J:n raskauden aikana myös samoja kohtauksia (toki vain 3krt), mutta ne päättyivät synnytykseen. Ja onhan minulla maailman tukiverkosto, jotka auttavat ainakun tarvitsen apua ♥


Ja sen vielä tahdon loppuun lisätä.. Osa oireistani viittaa TIA-oireisiin, osa migreeniin (mikä minulla on todettu 15-vuotiaana) sekä osa hortonin päänsärkyyn. Hortoni on ehkä kaikista näistä yllämainituista tuntemattomin, kyseistä särkyä kutsutaan myös itsemurhapäänsäryksi. Koska särylle ei ole löytynyt tehoavaa hoitokeinoa ja se voi muuttaa muotoaan krooniseksi.
Miehelläni tämä edellämainittu särky todettiin pari vuotta sitten, eikä ole edelleenkään löydetty sopivaa lääkitystä.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Jälleen kulunut aivan liikaa aikaa..

Tässä taas huomasin kuinka aikaa on kulunut vaikka kuinka kauan siitä kun viimeksi tänne olen kirjoitellut.

Nyt kirjoittelen kesken työpäiväni- ruokkiksella, joten kuvia ja väriä tämä teksti ei paljoa saa.

Esikoispoikamme J on nyt 1v5kk (ensi viikolla jo 1v6kk!!) mihin ihmeeseen tämä aika on kadonnut? :O

J on kehittynyt hieman hitaassa tahdissa, vaikkei mitään olekaan neuvolassa tai muualla todettu. Mutta eikös se niin ole, että jokainen kehittyy omaa vauhtiansa.. Enkä ole ketään lasta nähnyt ryömivän kouluun kun ei ole osannut kävellä..
Toki silloin olen nähnyt ryömivän kun koulupäivä ei kiinnosta!

J alkoi ryömimään siis joskus 9kk iässä, mutta osa syynä myöhäseen liikkeelle lähtöön oli, se että oli täysin minun sylivauva. Ei halunnut hetkeksikään pois sylistäni ja kun laskin lattialle hetkeksi alkoi tajuton huuto ja riehuuminen.
Sen jälkeen onkin kaikki alkanut tapahtumaan vaudilla, hampaita alkoi tulemaan (Ja nyt on jo lähes kaikki), konttaa, seisoo ja kävelee tukea vasten.. Ja nyt hieman yli viikko sitten alkoi nousemaan seisomaan ilman tukea.  Hitaasti mutta varmasti  <3 p="">
J rakastaa kissojen kanssa leikkimistä ja heidän repimistään. Kissat eivät välitä yhtään repimisestä vaan nauttivat siitä. Jos niin voi sanoa? Ainakin hakeutuvat vain poikaa lähemmäs saamaan lisää huomiota!

Itse alotin työt taas tammikuussa.. Tosin keikkaillessa aina kun jossain on sairaslomia minut hälytetään töihin. Mikä on ollutkin ihan mukavaa kun J:llä alkoi tarha vasta elokuunlopussa ja sopimuksella alle 5tuntia/pv, eikä edes joka päivä olla tarhassa!
Alkuvuoden ja kesän häntä sitten hoisiki minun äitini tai mummini.. Tai jos miehellä oli vapaata niin hän.. Olihan se aikamoista säätöä, kun kaikki neljä tekevät vuorotöitä, mutta mummini jäi eläkkeelle joten se jonkin verran nyt helpottaa.
Ja enhän itsekään ole koko aikaa töissä.

Mutta nyt jymy uutinen, meidän pienen pieni J saa pikkuveljen tai siskon! ♥

Olen nyt raskausviikolla 17+4 ja laskettu aika on helmikuunlopussa. Rakenneultra on vasta ensikuun puolessa välissä niin sittenpähän saamme  tietää kumpi tuolla massussa nyt pötköttelee ♥

Miehen kanssa mietimme, että miten kummassa tulemme pärjäämään kahden alle 2vuotiaan kanssa, mutta onhan ennen vanhaankin pärjätty?
Itse olen perheestä jossa olin ainut lapsi, joten en osaa edes kuvitella miltä lapsista tuntuu! Kun itsellenikin tämä on uskomatonta!

Mutta niinhän sitä sanotaan, että ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ!
Ja se kyllä pitää paikkaansa, se on tullut monesti todistettua!

Äitiyteen ei olla koskaan valmiita. Aina alkaa miettimään jos/kun/mitä jos... -mutta sillä ei ole mitään väliä oletko valmis äitiyteen vai et. Siihen kasvaa! ♥

Välillä saattaa tulla tunteita, ettei enään jaksa.. ei ole enään riittävä.. miksi tähän ryhtyi.. onko pakko?.. miksi?... miksen odottanu?.. miksen hankkinut vakituista työtä?... miksen matkustellut ennen lapsia.. .miksen viettänyt nuoruuttani kunnolla... miksi sitä ja miksi tätä...

Sitä aivan varmasti jokainen äiti ja isäkin miettii.. Ja ne ketkä eivät sitä myönnä, miettivät myös varmasti. Se on normaalia, mutta se miten reagoit niihin tekee sinusta äidin♥

Vaikka äitinä oleminen on aika ajoin raskasta, se palkitsee kun pienet kirkkaat siniset katsovat sinuun onnessaan, iso hymy lävähtää kasvoilla ja pienen pieni poika hyppää kaulaan halaamaan ja pussaamaan... Silloin tiedän missä on paikkani ♥ Se on minun lapseni vieressä, enkä tahdo enään elämältäni muutakuin, että lapseni on siinä, onnellisena!